Täti Pensiön penseää tarinaa

Säälittävää uutisnäkymistä

31.10.2005 21.30 - web 

Optinet on keksinyt pitkästä aikaa säälittävimmän uutisnäkyvyystempauksen. He kovasti nyt selittävät taistelevansa vanhentuneita webbisivuja vastaan. Lupaavat jopa 50 kappaletta omia palvelupakettejaan vuodeksi sopiville sivustoille. Ja oikein yli 41000 euron arvoista tämä!

Tuostahan voi siis laskea, että yksi paketti maksaa yli 830 euroa. Ja mitäs sillä saa? Surkean, vakiomuotoista ulkoasua käyttävän sivuston, jonne voi tekstejä tunkea sitten ja jopa yhden kuvan sivulle. Hui. Tällaisiahan saa muualta ennemminkin 80 eurolla vuodessa, joten aika säälittävää on. Mutta eihän se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.

Jos oikeasti olisivat huolissaan vanhentuneista sivuista, siihen olisi muitakin keinoja puuttua. Vaikkapa saada ihmiset ilmoittamaan vanhentuneita sivuja pitäville yrityksille tästä, tai vaikka voisivat tiputtaa hintojaan sellaiset 80 prosenttia, jotta olisivat järkevällä tasolla. Tai ihan mitä vain, mutta moinen itsetehostus ja hurjat 50 lisenssiä ei kyllä osoita mitään huolestumista mistään.

Vai aikovatko seuraavaksi huolestua virheellisestä koodista webissä? Heidän oma härpättimensäkin kun suoltaa virheellistä koodia. Kannattaa käyttää siis heidän palvelujaan.

Comment

Comments

Ismo Toivonen (08.11.2005 14.39)

Myös ilmaisia vaihtoehtoja on, kuten Mamboserver, joten siihen nähden kovasti kalliilta tuntuu nämä maksulliset palvelut.

Kun ehtisin joskus käynnistämään tuon kovasti uhoamani varikko.org moottoriurheilun ajankohtaispalveluni niin tekisin sen näillä näkymin nimenomaan Mambolle. Yhden mallin teinkin koemielessä pari kuukautta sitten ja löytyy täältä:
http://www.varikko.org/mambo/

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu