Täti Pensiön penseää tarinaa

Piilomainonta on pop

29.04.2005 07.56 - mainonta yhteiskunta 

Juuri kun on päästy kauhistelemasta "piilomainontaa" Sillä silmällä -televisiosarjassa (mitä ihmeen piilomainontaa se on kun ohjelman pointti on kertoa mitä tuotteita hankittiin, jotta muutkin voivat niitä ostaa?), Kuningaskuluttajakin teki törkeää piilomainontaa. Oli vinkki kuinka tippaleivät tehdään helposti kun otetaan ketsuppipullo ja sillä ruiskitaan taikina öljyyn. Kauniisti olivat onnistuneet pesemään ketsuppipullon siten, että ulkopinnan tarrat olivat hyvässä kunnossa ja valmistajan nimi keikkui isona ruudussa. Luulisi edes kuluttaja-asiaan keskittyvän ohjelman vähän miettivän mitä tekee.

Kai nyt sitten myös kaikki Tilat ja Innot ja muut laitetaan kuosiin ja kauhistelun kohteeksi, niissäkin käydään kaupoissa, kerrotaan mistä ostettiin mitä jne. Törkeää piilomainontaa on siis joka paikassa. Pelastakaa meidät äkkiä!

Kommentoi

Blogitutkimusta

28.04.2005 09.11 - bloggaus 

Olen jonkin verran tonkinut suomalaisia blogeja (itsehän en pidä itseäni "bloggaajana" edes, ennemminkin kolumnistina, suurin osa bloggareista kun kirjoittaa tylsää asiaa vain itsestään). On tullut huomattua kuinka itse sisällöllä ei ole väliä, kunhan on sopiva henkilö.

Esimerkiksi Schizoblog. Kauheasti kaikki hehkuttaa ja kirjoittaja on puolijumala. Silti teksti on tylsää, kerrotaan mitä viikolla tehty, kuvaillaan viinaa ja muutenkin sisältö on aika laimeaa. Mutta kun kerran kirjoittaja on itse Hän, on se parasta mitä on.

Toinen on Pinseri. Mitään oikeasti kiinnostavaa en sieltäkään ole löytänyt, mutta silti se on hehkutusten kohde. Vain siksikö, että yksi kirjoittaja teki Päivän Pamauksen ja Blogilistan? Vai miksi? Internet-pioneeriksikin jo kutsuttu, eikä mitään perusteluja löydy mistään.


Kultainen Kuukkeli -palkinnotkin jaettiin. Moni pitää varmasti kateellisten panetteluna niitä tekstejä, joita kirjoittavat kritisoijat. Mielestäni tuo touhu vaikuttaa piiri pieni pyörii -touhulta, niinkuin moni muukin. Äänestetään niitä samoja joita palvotaan, välittämättä onko mitään sanottavaa.

Kallioblogi kylläkin vaikutti ihan kiinnostavalta, en kyllä pitäisi tuota mitenkään kauhean innovatiivisena (kuten raati), mutta teksti on mukavaa ja palkinnon lienee ansainnut.

Paras viilaus -kategorian voittaja (Pnuk!) sen sijaan ei iske. Mitä viilausta siellä nyt on? Jos leiska vaihtuu koko ajan, mitä sitten? Ei nykyinen ainakaan näytä hyvältä. Ja raadin kommentoinnin jätän omaan arvoonsa, näkee heti että kyseessä eivät ole älykkäät ihmiset. Toimii myös IE:llä, huoh.


Kiinnostavaakin tavaraa löytyy, vaikken yleensä jääkään pitemmäksi aikaa lukemaan ihmisten kirjoituksia. Esimerkiksi Ihan kiva elämä on mukavaa tekstiä kahden pienen lapsen äidiltä. Itse kun en äidiksi kai koskaan pääse, mukava joskus lukea mitä se on.

Muita ei heti edes tule mieleen, satunnaisilla sivuilla vain tulee käytyä. Kunhan tämä sivusto joskus tulee kunnolla valmiiksi, voisi useampi alkaa käyttää tätäkin ja olisi mukavampi lukea kategorioidusti kirjoituksia. Ei tarvitsisi ihmetellä onko jostain asiasta kirjoitettu jossain niistä miljoonista sivuista, sen tiedon kun löytäisi ihan yhdestä kategoriasta.

Kommentoi

Ensin ulos, sitten sisään

28.04.2005 07.43 - matkustus yhteiskunta 

En ymmärrä miten paikallisjunien matkustajilla ei mene perille se, että on huomattavasti sujuvampaa kun ensin annetaan junasta poistuvien tulla rauhassa ja sitten vasta mennään itse sisään. Joka päivä törmää ihmisiin, jotka parveilevat heti oven eteen junan pysähtyessä ja melkein pahoinpitelyn asteelle pitää mennä että pääsevät poistuvat ulos. Mikä ihme on vikana?

Omituista on vielä se, että tämä ryhmä on hyvin heterogeeninen. On nuorta, vanhaa, keski-ikäistä, miestä, naista ja vaikka mitä. Onko siis yleinen käytösopastus jäänyt saamatta koko väestölle? Miksei VR järjestä kampanjaa tästä aiheesta? Pysähtymisajat lyhenisivät varmasti kun ihmiset ymmärtäisivät antaa tietä ja kulkea sulassa sovussa. Mutta ei, kauhea on oma kiire ja sitten pahennetaan sitä olemalla tyhmiä.

Kommentoi

Olen Roosevelt, whoa

27.04.2005 17.06 - henkilökohtaiset 

Piti sitten sekaantua näihin testeihin ja selvisi että olen Ameriikan ensimmäinen leidi, tai siis entinen.

I'm a lesbian first lady. Woo

Kommentoi

Alex Nieminen fan club

27.04.2005 16.50 - bloggaus 

Olenpahan vähän ajastani jäljessä, mutta pitää vielä nostaa ylös Alex Nieminen ja hänen typerä kitinänsä. Aiheesta on kirjoitettu mainiosti esimerkiksi Humanistinörtin kitinää Alex Niemiselle, isosisko ja mitvit.

Paljoa ei noiden jäljiltä jää sanomatta, joten voinkin yhtyä edellisiin. Opettelisi ensin käytöstavat ja sitten ei suuttuisi heti kun huomaa ettei pisnes menekään niinkuin haluaisi. Tuntuu vähän kuin olisi kännipäissään tehty kauppa ja nyt krapulassa huomaa ettei homma tulekaan toimimaan. Sitten pitää alkaa aukoa päätä muille.

Onnea vain, Alex. Pysyttele vain siellä korkealla tornissasi äläkä puutu meidän tavallisten ihmisten elämään. Voit sitten kuvitella tekeväsi hienoja asioita, eikä tarvitse välittää osuvasta kritiikistä mitään, saati parannuehdotuksista. Miljoonadiilit jo valmiina sanomasi mukaan lienevät, joten mitäs väliä muilla.

Kommentoi

Taas lastentarhassa ulkoilupäivä

27.04.2005 08.55 -

Tätipä oli menossa töihin kun yllättäen ulkona hyökkäsi taas kimppuun todennäköisesti lastentarhasta ulkoilemaan päässeitä otuksia. Ainakin haalarit heillä oli päällänsä, eikä moisia haalareita oikein muut pidä kuin lastentarhaikäiset. Työhaalareita kun eivät olleet. Yrittivät kaupitella jotain lehtiä vielä, mutta eihän tällainen täti uskalla moisia ostaa, tiedä mitä siellä sisällä on.

Näitä vappulehtiä vastaan on yrittänyt taistella muutama henkilö, ei sinänsä ideaa vastaan, mutta sisältöä. Esimerkiksi Tampereen Teknillisessä Yliopistossa (tai TTKK kuten se siihen aikaan oli) eräskin henkilö kävi kovaa taistoa rasistista sisältöä vastaan. Lehdissä kun on hyvin paljon vitsejä ulkomaalaisista ja homoista, eikä tällaista lehteä haluttaisi toimittaa liittyen kouluun. Antaahan se aika huonon kuvan koulusta, jos moinen hyväksytään. Mutta eipä asialle ole mitään tehty.

Jäänen odottamaan puuttuuko asiaan koskaan kukaan, lehdykät kun ovat aika turhia, saman asian toistoa ja rahoittavat vain näiden lastentarhalaisten hurvitteluja.

Kommentoi

Täti menee festareille

27.04.2005 08.14 - musiikki 

Aivan unohtui, että onhan kesällä sentään Õllesummer, tuo eestiläisten loistofestari. Vaikka pääosassa onkin olut ja musiikki, ainakin viimevuotinen tapahtuma oli täysin rauhallinen. Suomalaismassat eivät liene löytäneet tätä vielä, muutenhan näkisimme känniääliöitä joka nurkassa.

Festivaali järjestetään Tallinnan Lauluväljakalla ja tarjolla on oluen lisäksi muutakin juotavaa, ruokaa joka puolelta maailmaa, musiikkia laidasta laitaan ja hyvää tunnelmaa. Lisätietoja löytyy tapahtuman kotisivuilta.

Kommentoi

Käytöstapoja löytyy vielä

27.04.2005 06.28 - yhteiskunta 

Olin eräässä pizzeriassa salaatilla, kuten joskus on tapana. Tämä paikka on niin pieni, että siellä on sallittua tupakoida missä tahansa pöydässä. Tämä on aika iso miinus välillä, varsinkin kun tupakoijat sattuvat aina ihan eri puolille ravintolaa, joten koko paikka on savussa.

Tällä kertaa kuitenkin tapahtui jotain, joka järkytti minua aika paljon. Yhdessä pöydässä istui tavallisen parikymppisen nuorukaisen näköinen tyyppi tupakoimassa tullessamme sisään. Istuuduimme parin pöydän päähän syömään, emmekä kiinnittäneet huomiota tähän henkilöön sen enempää. Ruokailun loppupuolella huomasin tämän nuorukaisen nousevan, menevän kahden pöydän päässä ruokailevien äidin ja lapsen luokse ja erittäin kohteliaasti kysyvän haittaako heitä jos hän tupakoi pöydässään.

Tässä vaiheessa kyllä pari kertaa tuli mietittyä onko nyt oikeasti hereillä vai ei. Tällaista kohteliaisuutta ei ole tullut havaittua aikoihin, varsinkin kun kyse on tupakoinnista. Nuorisolla siis on käytöstapoja vielä, jostain syystä niitä ei vaan aina käytetä. Nostan hattua tälle nuorukaiselle.

Kommentoi

Keskustele Valtikassa?

22.04.2005 15.11 - yhteiskunta 

Nuorisolle tarkoitettu vaikuttamissivusto Valtikka yrittää vaikuttaa nuorison kiinnostukseen vaikuttamisesta. Aika huonosti onnistuu, keskustelusivulla kun tälle tädille ainakin tarjoillaan vain tyhjää. Kirjoittajien tekstit puuttuvat, näkyy vain että on kommentoitu. Miksei voida ottaa toimivaa järjestelmää hoitamaan hommia, vaan jotain satunnaisia virityksiä, jotka sitten toimivat miten sattuu?

Kommentoi

Täti tahtoo festareille

22.04.2005 14.12 - musiikki 

Täti olisi halunnut mennä katsomaan Nine Inch Nailsia Provinssirockiin, mutta festareilla on niin paljon moskaa ettei sinne taida viitsiä mennä. Perjantaina olisi kolme kuunneltavaa yhtyettä, lauantaina yksi ja sunnuntaina yksi. Tästä sitten 77 euroa maksaa ja kärsiä känniääliöistä (tai olla muualla kunnes nämä esiintyvät) on aivan liikaa.

Todennäköisesti hyviä yhtyeitä olisivat tietysti:

  • Nightwish
  • Kotiteollisuus
  • Apulanta
  • Marilyn Manson
  • Nine Inch Nails

69 Eyes on soitellut yhtä hyvää kappaletta, mutta täti ei tiedä onko useampia hyviä kappaleita. Muut sitten ovatkin joko tuntemattomia tai huonoja. Ja välillä on tullut petyttyä kyllä live-esiintymisiin, Apulanta ainakin Kaivopuistossa männä vuonna hieman sai pettymään keikkaan, vaikka kappaleet olivatkin hyviä.

Täti taitaa siis olla ilman festareita tänäkin kesänä.

Kommentoi

Hollannin demokratia

18.04.2005 08.07 - EU uskonto 

Pari viikkoa sitten katsoin 60 Minutesin jakson, jossa puhuttiinn Theo van Goghin raa'asta murhasta Hollannissa. Hän ohjasi kiistellyn elokuvan Submission, jossa puututaan islamin hyväksymään naisen alistamiseen ja pahoinpitelyyn. Elokuvan kirjoittaja on kansanedustaja Hollannissa, entinen muslimi.

Eräs haastateltava sanoi jotain, joka sai minut miettimään vahvasti Hollantia yhtenä mahdollisena maana asua. Hän kertoi kuinka Hollannissa demokratia on tärkein, eikä minkään uskonnon pyhät kirjat tai muutkaan mene sen edelle. Näinhän sen pitäisikinn olla.

Meillä Suomessa on uskonnonvapaus, ihan lailla taattu. Mutta onko se samaa tasoa Hollannin kanssa? Ei todellakaan. Täällä uskonnonvapaus tarkoittaa pääasiassa "saat uskoa mihin haluat kunhan se ei eroa liikaa kristinuskosta eivätkä tapanne häiritse oikeassa uskossa olevia." Ja pelkästään valtionkirkon olemassaolo kertoo vahvasti tätä sanomaa.

Itse haluaisin asua maassa, jossa oikeasti voi kuka tahansa uskoa mihin tahansa, mutta myös kuka tahansa voi kritisoida toisen uskoa, pyhää kirjaa tai mitä tahansa. Suomessahan jumalanpilkasta voidaan vieläkin rankaista ja tietystikin ainoastaan tämän ainoan oikean kristityn jumalan. Ei väliä vaikka herjaat Brahmania, Vishnua, Buddhaa tai mitä tahansa. Ei se ketään haittaa. Mutta sanopa jotain pahaa Jeesuksesta tai ainoasta oikeasta jumalasta niin saat tuta lain voiman.

Eikö olisi aika jo puuttua tähän?

Kommentoi

Pojat mätkimässä poikia

16.04.2005 23.32 - urheilu 

Täti kävi tänään katselemassa Kallion Urheilutalolla poikia mätkimässä poikia. Oli siellä kyllä tyttöjäkin, mutta eihän täti sellaisia katso. Ikävä oli huomata, että karate on SM-tasolla kovin nyrkkeilyn tuntuista. Kovin paljoa ei potkuja eikä kaatoja näkynyt, mutta sitä kai karate nykyään on.

Kommentoi

Bugaavaa listailua

15.04.2005 13.37 - bloggaus 

Yllättäen blogilista.fi-palvelu on tehty aika tyhmästi, kuten tuttavani huomasi. Jos sille sattuu antamaan vaikkapa järkevän osoitteen, joka kertoo last-modified -otsakkeella milloin on sivua muutettu, ja sisällössäkin vaikka muutosajan, katsoo se vain tiedoston kokoa ja päättelee, ettei muutosta tapahtunut. Vaikka osaa sen last-modified -headerin palvelimelta hakea. Ei näin. Tämäkin sivusto antaa mahdollisuuden käyttää moista tietoa juuri tarkistamaan onko uutta sisältöä tullut, jottei tarvitse latailla jatkuvasti isompia tiedostoja vain huomatakseen ettei mitään uutta ole tullut.

Listaus on muutenkin älyttömän hidas, näkee nyt antaako raha parempaa mahdollisuutta tehdä asioita kunnolla vai jatkuuko sama vanha touhu. Joku voisi muuten kertoa millä perusteella blogilistan tekijä on "internet-pioneeri", itse kun en löydä mitään tietoa mistään mitä hän olisi nyt pionerisoinut. Tuskin yhden listasivuston tekeminen moiseen nimeen oikeuttaa?

Palautetta kuulemma on laitettu menemään, pitää odotella mitä kuulevat.

Kommentoi

Mistä en kirjoita

15.04.2005 10.55 - henkilökohtaiset trendit 

Minulta on kyselty miksi kirjoituksissani eivät esiinny Marika Fingerroos, Juhana Helmenkalastaja, paavi, Jari Sarasvuo tai muutkaan mukamasjulkimot. Siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät ole kiinnostavia minun mielestäni. Jos olet eri mieltä, tilaa Seiska tai Katso.

Kommentoi

Jääkiekon syvin olemus

15.04.2005 07.11 - televisio urheilu 

Aamuteeveessä näytettiin juttua Turkin jääkiekosta. Oli sitten haastateltavana joku suomalainen, joka opetti nuorille tätä uljasta lajia. Kertoi kuinka vapaaehtoistyönä kun tehdään hommaa, saadaan se syvin olemus varmasti opetettua hyvin.

Seuraavaksi ohjaaja tai leikkaaja oli päättänyt näyttää kuvaa kahdesta jäällä tappelevasta pelaajasta. Oikein ovat siis nykyjääkiekon syvimmän olemuksen saaneet vietyä, olen kanssaan samaa mieltä.

Kommentoi

Nordealla oikeaa ulkomaanasiakaspalvelua

14.04.2005 11.49 -

Nordean WTC-konttorissa mainitaan kassapalveluissa "foreign customer service", kuten tänään huomasin. Sattumalta samalla sinne meni eräs saksankielinen asiakas. Hyvin mielenkiintoista oli kuunnella kuinka häntä palvella yrittänyt poika lähti kyselemään muilta kassahenkilöiltä osaavatko saksaa. "Ei, en minä osaa kuin pari sanaa, luulin että sinä osaat" ja muuta mukavaa.

Nordean ehkä kannattaisi oikeasti miettiä josko varmistaisivat, että edes yleisimpiä kieliä puhuvia henkilöitä olisi tällaisessa "ulkomaalaisasiakaspalvelussa", ettei ihan saisi naurettavaa mainetta. Kyseessä kuitenkin oli WTC:n konttori, ei joku takahikiän asiamiespankki.

Kommentoi

Matti Vanhanen ja Tanja Karpela hotellissa yöllä!

14.04.2005 11.13 - yhteiskunta 

Hui kauhea, nyt pitää kyllä tähän puuttua! On se nyt järkyttävää että kaksi aikuista ihmistä sattuisivat olemaan hotellihuoneessa yöllä yhdessä! Ei tällainen peli vetele, tästä saattavat nuoret oppia että ihmiset saattavat a) käyttää hotelleja, b) olla siellä yöllä ja c) siellä saattaa olla useampi ihminen kuin yksi!

Nyt äkkiä pääministeri viralta, tämä on sen verran järkyttävä asia. Ei hänen asemassaan oleva ihminen voi käyttää hotelleja!

Kommentoi

Oranssitakit ulos ruudusta, iloitkaa!

14.04.2005 11.02 - televisio urheilu 

Ah ihanuutta, enää ei siis nähdä MTV3:lla jatkuvasti rasittavia oranssitakkeja, ei jatkuvaa hehkutusta SM-liigasta jne. Hermo lepää. Tiedän, ei niitä ohjelmia ole pakko katsoa, mutta MTV3 on ottanut asiakseen tunkea jokaiseen mainoskatkoonkin "kaikki rakastavat formulaa", "SM-liiga nyt heti kohta" jne. Ei, minä en rakasta formulaa, enkä ole ainoa. Onko tämä siis virheellistä mainontaa?

Kommentoi

Rax yllätti, positiivisesti

13.04.2005 13.35 -

Kerran Raxissa käydessäni oli jotkut hömpötijenkkiviikot ja mainoksesta sai kuvan, että tarjolla olisi myös jotain uusia ruokia. Yllätys olikin ikävä kun samalla oli heitetty lasagne pois ja pari pizzaa. Valittelin tilannetta sitten kassaneidille ja webissä laitoin palautetta. Mitään ei kuulunut, tietenkään.

Tänään sitten huomasin, että ainakin lähimmässä Raxissa oli otettu palautteesta mummon. Oli texmex-päivät ja mitäs muuta tiskillä oli kuin lappunen: "texmex-viikkojen aikana ei ole tarjolla näitä normaalituotteita" (tai jotain sinnepäin) ja lueteltu suoraan mitkä on laitettu pois että saadaan uudet mahtumaan. Erittäin positiivista että palautteeseen reagoidaan, vaikkei siihen mitään vastausta ikinä annettukaan.

Kommentoi

Työtä isossa paikassa

12.04.2005 13.10 - työ 

Oma Nurkka II kirjoitteli työnteosta isossa firmassa ja pitihän tuossa yhtyä sanomaan.

Herranjestas, että kiitosta pitäisi saada? Älä nyt hulluja puhu! Sehän tulisi kalliiksi, maksaisi ainakin... tuota... niin. Pitäisi olla ihminen ja huomioida toiset! Niinhän se olikin. Eihän se käy, missään nimessä.

Onneksi ei ole monenkaan pakko moisessa töitä tehdä, mutta yritykset kasvavat, perustajat joskus ahnehtivat jne, joten voi olla edessä potkut vaikkei alunperin meinannutkaan isoon mennä.

Outoa on kyllä että kiitosta harvemmin saa, vaikkei se tosiaan mitään maksa ja auttaa työntekijää pysymään töissä ja paremmalla tuulella. Onneksi joissain paikoissa vielä osataan näin sanoa, kuten omissa töissäni. Ehkä tarvittaisi joku iso kampanja taas toitottamaan tätäkin asiaa, niin saisimme kuukaudeksi asian kuntoon (tai oikeastaan siihen että kaikki kiittäisivät kaikesta -> inflaatio) ja sitten voisivat pomot taas unohtaa kaiken...

Kommentoi

Operaattoreille ilmoituspakko liittymän sulkemisesta!

11.04.2005 12.15 - yhteiskunta 

Tuttavaperheessä oli puhelinlasku jäänyt vahingossa maksamatta. Tietysti sitten puhelinliittymä meni kiinni aivan yllättäen. Puhelimesta ei tietenkään voi soittaa edes Saunalahden asiakaspalveluun, ainut toimiva on hätänumero. Mitenkäs siinä selvität mikä vikana, jos et itse edes hoida laskuja?

Saunalahti onnistuu kyllä lähettämään tekstiviestejä kaikista venetapahtumistaan ja vaikka mistä, silti heiltä ei voida lähettää yksinkertaista viestiä: "tämä liittymä suljetaan 12.3., ottakaa yhteyttä asiakaspalveluun." Tämä saattaisi pelastaa monta ihmistä ongelmilta. Miksi tätä ei vaadita operaattoreilta? Palvelu voisi olla vielä erikseen pyydettävissä pois päältä, jos joku ei halua tällaisia saada. Epäilen kuitenkin, että kukaan ei pahastuisi siitä, että saa ilmoituksen liittymänsä sulkemisesta. Joskus vika kun on operaattorinkin päässä. Kuten Saunalahdella, jossa esimerkiksi johtaja Panu Lehti naureskelee: "ei laskutusvirhe ole rikos", siinä vaiheessa kun useita reklamaatioita oli lähetetty eräästäkin "laskutusvirheestä" ilman mitään vastausta heidän yritykseltään. Eikä kyllä Panu Lehtikään vastausta toimittanut, vaikka kuinka lupasi.

Kommentit (1) | Kommentoi

Armeija alta pois nuorena?

11.04.2005 12.12 - armeija 

Tuttavapoika haki aikoinaan lykkäystä armeijaan jotta saisi hoideltua elämää alta pois ensin. Nyt sitten huomasikin, ettei töitä oikein saa kun on armeija käymättä ja voisi ehkä olla hyvä muutenkin hoitaa alta pois. Peruipa lykkäyksensä ja toivoi pääsevänsä pian armeijaan.

Mitenkäs sitten kävikään. Armeija ilmoitti että katsotaan nyt mitä tapahtuu. Poika ei vieläkään löytänyt töitä, kun eivät ota lyhyeksi aikaa lojumaan armeijan käymätöntä. Sitten armeija ilmoittaa, että ei heillä ole tilaa nyt hetkeen vielä.

Nyt sitten on mennyt työpaikkoja ohi kun luuli pääsevänsä armeijaan pian, opinnot saattavat jäädä katkolle, jos joutuu ensin aloittamaan ja sitten menemään armeijaan lyhyellä varoitusajalla. On se hyvä, että armeija käskee hoitamaan ajoissa pois alta, kun eivät sitten edes ota ja pitävät epätietoisuudessa milloin pääsisi.

Milloinkohan tämä epäkohta saataisi korjattua ja armeija pakotetaan ottamaan vastuu niistä henkilöistä, jotka eivät saa töitä armeijan takia? Olisi aivan oikein, että jokainen voisi mennä armeijaan heti kun haluaisi, jos ei töitä tai muitakaan kerran saa ja armeijan vastuulla olisi hoitaa heidät. Jos ei ole paikkoja, sitten keksitään jotain muuta, mutta palvelusaika vähenisi joka päivä. Helposti nuori syrjäytyy kun ei mikään onnistu, ihan vain mielivaltaisen järjestelmän takia.

Kommentit (2) | Kommentoi

Pelit ovat pahoja

11.04.2005 09.17 - tietokonepelit 

Törmäsinpä sitten sivustoon, joka esittelee piilotettua seksuaalista sisältöä peleissä. Ja järkytyksekseni huomasin, että jo vuosia on nuorisoa turmeltu tällaisella sisällöllä! Eikö kellään ole enää häpyä!

Kommentoi

Taisteluun vaikeuksia vastaan

11.04.2005 07.07 - terveys 

Nyt on valtakunnallinen Parkinson-viikko, osallistu sinäkin taisteluun vaikeuksia vastaan ja auta hoitamaan apua tarvitsevia.

Kommentoi

Syyllistys puree aina

09.04.2005 08.11 - televisio 

Nähtiinpä taas miten paljon ajatellaan nuorien tunteita kun heitä halutaan riistää. Mallikoulu 2005:ssä eilen Jaana halusi lähteä kotiin kun tunsi ettei homma ole häntä varten, ainakaan vielä. Siinä sitten homman pyörittäjät soittelivat vanhemmat ja poikaystävänkin läpi ja käskivät yrittää saada Jaana jäämään. Eipä onnistunut kun ei tyttöä haluttanut. Ja pitäähän tytöllä olla oikeus valita mitä tekee.

No, tyttö lähti, mutta ei tietenkään yksin autolla, vaan rasittava juontaja lähti mukaan selittämään kuinka "tajuathan sä että sä olisit päässyt pitkälle, kun pääset kotiin niin katso peiliin ja mieti mitä teit" ja muuta mukavaa. Näinähän sitä pitääkin antaa nuorille kuva, että heidän valintansa ovat vääriä ja muut tietävät paremmin.

Hyvän kuvan siis annoitte Suomen malllitoiminnasta, ohjelman tekijät. Onnea valitsemallanne tiellä.

Kommentoi

Insinöörit marssimassa

08.04.2005 08.49 - terveys yhteiskunta 

Insinööriopiskelijat marssivat tänään ulos vastalauseena liian suurille sisäänottomäärille kouluissa. Sisäänottomäärät ovat jo 25 % ikäluokan suuruudesta ja liian alhaisista sisäänottovaatimuksista johtuen 50 % lopettaa koulun kesken. Loppuun päässeistäkin moni joutuu suoraan kortistoon, työpaikkoja kun ei oikeasti ole.

Toivotaan siis että sanoma menee perille. Ei ole kenenkään etu päästä kouluun vain huomatakseen ettei pärjää, tai että tuleva ura on sossussakävijänä. Mieluummin sitten etsivät jonkin toisen uran itselleen, ei sen aina tarvitse se suuri unelma olla. Ja mistäs sitä tietää oliko se edes oikeasti se unelmatyö, kun ei sitä ole vielä tehnytkään, eikä kaikki annettu tieto ole kovinkaan realistista. Varsinkin jos katsoo opiskelijajärjestöjen höpötyksiä työllistymisestä ja palkoista opintojen jälkeen...

Kommentoi

Blogilista kaupallistuu, mitähän seuraa...

07.04.2005 09.30 - bloggaus 

Jostain syystä gurunkin mainetta saanut Alex Nieminen on hankkinut blogilista.fi-palvelun yritykselleen. Saas nähdä miten kauan pysyy siistinä, ilmaisena jne. Yleensä näiden ostosten jälkeen tuntuvat muuttuvan ihme räpellyksiksi, mutta ehkä tämä on poikkeus. SoneraPlazan, Elisan jne touhut nähneenä en kuitenkaan pidätä hengitystäni.

Kommentoi

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu